Kuten monet tietää, on liikuntaan ja urheiluun hurahtaneiden, muuten ihan fiksujen ja järkevien, ihmisten aivot välillä ns. narikassa kun katselee ja kuuntelee heidän tekemisiään. On jalkavaivaisia jotka vaivojen parantamisen sijaan yrittävät konkata puolikuntoisena jonkinlaisia treenejä ja on flunssan ensioireista kärsiviä jotka nokka punaisena yrittävät suorittaa ohjelmaa ja sitten makaavat viikon pedissä kun tauti iskee voimalla.
Omalta kohdaltani edellä mainitun veroinen urpoilu koettiin viime viikon perjantaina. Pakkasta oli rapeat 25 (kodin mittarissa), mutta aattelin että kun itseni oikein hyvin puen niin voin vähän hiihtämässä käydä. Hyvä idea! Muuten sain itseni aika hyvin suojattua paitsi nenän varsi ja poskipäät jäivät paljaaksi. Enempää ei varmaan tarvitse kertoa. Joo-o, pientä nipistelyä tuntui mutta kun mitään ihmeempää ei tuntunut niin hiihtelin lenkin. Lenkin jälkeen olikin sitten selvä että ns. naamanvaihtoviikot on edessä eli nokka ja poskipäät olivat paleltuneet. Nyt sitten on suoritettu ihonkuorintaa ja yritetty vahingosta viisastuneena suojata ko. paikat kun ulkona on tullut liikuttua jotta enempää vahinkoa ei tapahtuisi.
Toivotaan että urpoilut jäävät nyt tähän vähäksi aikaa.
Ehtoolla pieni lenkki ja Kaupinojalle saunomaan...Ei paha.
torstai 24. tammikuuta 2013
tiistai 15. tammikuuta 2013
2013 startattu
Vuosi 2013 on saatu sujuvasti käyntiin. Ensimmäinen Koukun käynti sukset jalassa tehtiin jo kyllä 29. päivä Joulukuuta. Viime talvena ko. merkkipaalu tapahtui vasta 15. tammikuuta eli sekin kertoo mainioista suksimiskeleistä. Ohessa vielä parit fotot Koukun reissulta - talvista oli.
Tuo 29. päivä oli muuten eka päivä kun kuntoilin uuden Garminin mittarin kanssa. Mittari on mallia karvalakki eli 110 mutta mun tarpeisiin sopii ihan hyvin. Näkee matkan, vauhdin, ajan ja sykkeen. Ja jälkeenpäin saa reitit kartalle. Tuolla datamäärällä tyydytetään mun analysointitarpeet ihan mallikkaasti. Tuon 29. jälkeen on näemmä kilsoja tullut 226 (n. 140 hiihtäen, n. 86 juosten) ja tunteja 21,5. Sekaan on mahtunut yksi sairastettu vattatauti jonka myötä tuli pari päivää ylimääräistä huilia (tai enpä tiiä, ainakin vattalihakset oli kovilla kun kakoi sisuksiaan ulos). Teivocuppiakin tuli juostua ja perinteistä diisseltouhua tuntui olevan jälleen kerran.
Talven pläni alkaa olemaan kohta aikalailla selvillä. Ohjelmassa on:
Noilla siis mennään. Eniten jänskättää varmaan tuo HiSu kun en oo moista lajia varmaan 20 vuoteen harrastanut. Mutta kova joukkue meillä on, entisiä maajoukkkuemiehiäkin löytyy kokoonpanosta. Saas nähdä kuinka käy....

- SM-hisu viesti 3.2
- Vuokatin 'leiri' 8.-10.2
- Jämi Ski 16.2
- Puolikas Pirkkaa 3.3 (joo tiedän että puolikas on nössöilyä)
- Teivocuppia maaliskuun puolenvälin tietämillä
Noilla siis mennään. Eniten jänskättää varmaan tuo HiSu kun en oo moista lajia varmaan 20 vuoteen harrastanut. Mutta kova joukkue meillä on, entisiä maajoukkkuemiehiäkin löytyy kokoonpanosta. Saas nähdä kuinka käy....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)