sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pienen ihmisen isoja iloja

Joskus kun sattuu olemaan ns. luppoaikaa niin tulee mietittyä että mikä tässä miehen elossa oikein on hienoa ja mistä sitä kuuluisaa energiaa ja jaksamista arkeen saa. Taitaa olla aika henkilökohtainen juttu, joku tykkää vetää resetit joka viikonloppu jollain aineilla, joku käy kalassa, joku tekee töitä 24/7/365, joku etenee uralla, joku tulee uskoon, joku herää muuten vain henkisesti, joku harrastaa kylddyyriä ja joku varmaan tekeen näitä kaikkia tai sitten jotain ihan muuta

Eilen oli suunnistautumisrintamalla ohjelmassa SM-erikoispitkät Kytäjällä. Pelottava sanayhdistelmä suunnistus-erikoispitkät-Kytäjä. Mutta voi poijjaat nyt voi sanoa että oli ihan sitä ehtaa priimaa. Hieno rata, erittäin upea maasto, hieno sää, hienoa matkaseuraa. Eihän ihminen muuta tarvitse, eihän?
Edellisistä erikoispitkistä viisastuneena päätin että matkaan lähdetään naatiskellen ja yritetään välttää perinteistä totaalisippiä. Ja kerrankin voi sanoa että pläni piti. Matkaan rauhallisesti, hienosta syyssäästä naatiskellen ja upeita maastoja ihaillen. Edelleen urheilijat erottuvat kuntoilijoista mutta kylläpä oli oikeasti kivaa. Tuloksia ja reittihärpätintä voi käydä ihailemassa kisasivuilla.

Mietiskelin muuten eilen ehtoolla konjamiinin ääressä että onpa muuten viime vuosina nimenomaan erikoispitkät tarjonneet melkoisen mellevän setin hienoja maastoja. Joensuu/Patvinsuo, Kortesjärvi, Anttola ja Kytäjä - mielestäni aikas mehevä setti. Käykääs katsomaan reittihärpättimet niin ei varmaan voi olla eri mieltä, eihän?

lauantai 4. lokakuuta 2014

Arvokkaita kisoja

Liikuntarintamalla kisailut ovat jatkuneet arvokisojen merkeissä, Ohjelmassa on ollut Satakunnan AM-Yö, SM-sprintti, SM-viesti ja AM-erikoispitkä.

Satakunnan AM-Yö. Keskellä viikkoa piti lähteä Yyteriin möyrimään öisessä metsässä ja dyyneillä. Maastohan on hieno ja oikein sopiva yöjuoksuihin. Tiivistettynä homma ei ollut missään vaiheessa ns. lapasessa. En muista koska viimeksi olen pummannut yhtä rastia yli 5 min mutta nyt sellainenkin turoilu tuli siis tehtyä. Kisasta ei siis jää paljon muisteltavaa kiikkustuoliin.

SM-sprintti. Panostus sprinttiin oli äärimmäisen pro-tasoista. Tein tarkkaan harkitun täsmätreenin SM kisoja varten jo vuonna 2011 (muistaakseni) AM-sprintissä Pirkkalassa. Sen jälkeen totesin että homma on näpeissä ja turhahan valmista on hinkata ja sen jälkeen en ole sprinttikisoja tai treenejä tehnyt. No, myönnettävä on että karsinnan alussa oli pientä totuttelua lajiin mutta kyllähän se siitä sitten alkoi sujumaan. Vauhti vaan ei riittänyt. B-finaaliin siis. B-finaalissa suoritus oli kategoriassa perusmättö. Kaikenkaikkiaan ihan OK kokemus kuiteskin.

SM-viesti. Viestiin lähdettiin samalla järjestyksellä kuin viime vuonnakin. Repalle tuli parit kiemurat matkalla, Janne tuuppas ihan OK suorituksen ja minä jatkoin perusmättöä. Ei muisteltavaa kiikkustuoliin.

AM-erikoispitkä. Perinteisesti kekkerit olivat Jämillä. Varsin tuttua settiä oli siis luvassa. Matkana 18,5 km ja siinä oli mulle tällä kertaa n. 8,5 km liikaa. Ei jaksanut, ei pystynyt, ei kyennyt. Viikko oli aika risainen ja tuntui että kroppa oli ihan tööt. Nyt olis pari viikkoa vielä aikaa reenata SM-EP:tä varten. Aippe kyllä kehotti vaan huilaamaan. Taidan uskoa mitä Aippe sanoo...

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

SM kisaa

Syksyn arvokisarumba startattiin viikonloppuna Vihdistä SM-pitkiltä matkoilta. Sapluunahan oli se että Artelli transport lähti kuljettamaan ikämiesatleetteja huoltajineen kohti Vihtiä lauantaina aamulla ja launtaina ohjelmassa oli karsinnat. La-Su yöksi suuntasimme Siuntion kylpylään josta sitten takaisin pelipaikalle sunnuntaiksi finaaleihin.

Launtaihan meni kaikilta atleeteilta hienosti kun paikka a-finaaliin lohkesi selkeällä marginaalilla kaikille. Ennen reissua hymyilytti mutta meno oli kyllä kovin nihkeää, ei meinannut valokuvaankaan ehtiä. No, onneksi tulostaululla taas hymyilytti.



Karsinnan jälkeen suunta oli siis Siuntioon jossa käytiin pikkusen frisbeegolffaamassa, uimassa/saunassa ja ehdittiin vielä elokuvatkin katsomaan. Ja tuli ne napanderitkin otettua.

Su aamuna sitten takaisin pelipaikalle ja finaaliin. Kulku oli parempaa kuin karsinnassa. Radat ja maasto olivat sellaisia että varmasti urheilijat erottuivat harrastelijoista. Oma sija tällä kertaa 20. johon olen tyytyväinen. Suunnistus ei ollut ihan näpeissä sillä virhettä tuli n. 6 min. Mutta näin tällä kertaa.



Arvokilpailuputki jatkuu Satakunnan AM-yöllä (Yyterissä), SM rintillä, SM viestillä, AM erikoispitkällä ja SM erikoispitkällä. Siinähän sitä on tetsaamista.

Viikonlopun tuloksia ja reittihärpätintä voi käydä ihailemassa täällä.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kesän kuulumisia

Päivitystahti on näemmä ollut kohtuullisen verkkainen, johtuneeko lämpimistä päivistä vai vanhuudesta?

Liikunnallisia juttuja on tullut kyllä harrastettua jonkin verran. Jukola tietysti oli hieno tapahtuma jälleen kerran. Itse pääsin pienen tauon jälkeen kokeilemaan eka osuutta. Pieni tauko tarkoittaa käytännössä sitä että edellinen kerta aloittajana oli 1988 Iso-Syötteen Jukolassa. Silloin aloitus sujui näin:
1Jari Jokela4461:41:15+23:47(1:41:15
Tänä vuonna aloitus taas sujui näin:
1Jari Jokela3231:25:49+18:53323/15761:25:49
Noista ajoista ja sijoista voi siis vetää sen johtopäätöksen että olen huomattavasti kovempi tykki nykyään kuin vuonna 88 vaikka luulisi että silloin 18-kesäisenä kintuissa olisi ollut huomattavan paljon virtaa kiipeillä Syötteen mäkiä. Ehkä tööttäsin silloin innoissani vääriin mäkiin. Sellainen muistikuva tuosta 88 Jukolasta on että yöllä oltiin pakkasen puolella ja taisi silloin iskeä aika muhevat krampit jalkoihin. Tänä vuonnakin taidettiin olla aika lähellä nollaa mutta krampeilta vältyin. Tästä kun nyt mennään sellainen reilu 25 vuotta eteenpäin niin voi olla että kolkutellaan jo parinsadan sakkiin aloitusosuudella, noin niinkuin tasaisen vauhdin taulukolla.

Totuuden nimissä on kyllä sanottava että ei tuo aloitus oikein tällaiselle diisselille sovi. Vehmersalmellakin K:lle oli varmaan kilometrin jolkotus ja meikäläinen jäi kyllä aikalailla häntäpäähän kun nuoremmat kaverit pistivät päkiäaskeleella ohitse. Sitten K:n jälkeen oli vähän penkkaa jossa mentiin nenä kiinni kaverin hanurissa aika hissukseen. Tarkoitti sitä että ekan mäen päällä olin varmaan 5 minuuttia kärkeä perässä. No, siinähän sitä sitten tultiin letkojen mukana, muutamat turoilut matkan varrelle ja lopputulos oli tuo mitä tuolla ylhäällä on.

Vuonna 1988 oltiin muuten lopputuloksissa sijalla 300 kun taas tänä vuonna sija taisi olla 311.

Lähdettiin muuten rouvan kanssa Jukolasta ajelemaan keskellä yötä pois. Virittelin kisastudion autoon ja tultiin hissukseen kohti kotia ja matkalla nautittiin kesäisen yön maisemista. Onpa muuten suomalainen kesäyö parhaimillaan aivan järjettömän hieno....

Jukolan jälkeen olen ryynännyt lävitse Felt iltapikan, Kooveen pitkänmatkan sekä tietysti vuosittaisen parisuhdetestin eli Nouskin Kesäillan rogainingin. Felt iltapikan suoritus oli mallia aivot narikassa. Tuli turoiltua niin että alkoi oikein naurattamaan matkan varrella. Kooveen kisat olivat ihan hieno pitkän matkan kisa jossa kuiteskin urheilijat eroittuivat tällaisista harrastelijoista.

Kesäillan rogaining oli tuttuun tyyliin Vatulan harjumaaastoissa. Aikaisemmin olemme jo olleet pari kertaa samoissa maastoissa rogaining retkellä ja tuon lisäksi siellä on ollut ainakin AM-yö ja olen tainnut kerran pari käydä ihan omatoimisesti lenkilläkin ko. maastoissa. Eli alkaa olemaan aika tuttua. 
Rouvaltahan tuli sellaiset speksit että jos haluan että parisuhde paranee matkan varrella niin suolle ei kannata tuupata. Eikä sitten tuupatttu. Tuli kierrettyä jotakuinkin kaikki kankaalla olevat rastit ja aikakin riitti hyvin - n. 40 sekkaa jäi 3 tunnista käyttämättä. Kilsoja tuli hiukan reilut 20. Hiukan joutui parempaa puoliskoa hoputtamaan lopussa mutta edelleen ollaan sormukset sormissa joten maltoin hoputtaa ilmeisen ystävällisesti. Kiva reissu. Rogaining matkoja olisi syytä alkaa hiukan pidentämään jos aikomus on osallistua ens vuoden 24h kisoihin Saariselällä.



Kisakalenteri:
  • 9.8 AM-pitkä
  • 6.-7.9 SM-pitkä
  • 14.9 Kangasala
  • 20.9 SM-sprintti?
  • 21.9 SM viesti
  • 23.9 AM-yö
  • 4.10 Jämi suunnistusmarathon
  • 11.10 25-manna?
  • 18.10 SM-EP

Pistetääs nyt kesän kunniaksi vielä pari fotoa mökiltä. Siellähän sitä aikaa on vietetty.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lisää kisaa

Kisailut on jatkunee Väinänperällä ja nyt vkonloppuna Tampere geimseissä.
Mukavaa settiä on ollut, kunnon suunnistusta, hyviä karttoja ja ihan hyviä onnistumisia. Etenkin TG:n sunnuntain pitkä matka oli oikein hieno kisa. Lisää pitkää matkaa eikä pelkkää keskimatkaa...
Sijasaldo 1., 2., ja 4. joten ihan tyytyväinen täytyy olla.
Kisa dataa löytyy Väinänperän osalta täältä ja TG osalta täältä. TG:stä löytyy myös reittihärpätin jonne latailin gepsikiemurat.

Parit fotot vielä TG:n lauantain keskimatkalta. Kiitokset Pyrinnölle hyvistä otoksista.


torstai 29. toukokuuta 2014

Kisakausi vauhdissa

Vähän kiirettä on pitänyt joten eipä ole ehtinyt tännekään mitään runoilla.

Harrastusrintamalla kisakausi on startattu keskimatkojen merkeissä. Hämeenlinna,Valkeakosken AM-keski ja tänään Helarastit Pirkkalan perämettissä. Lyhyesti summaroituna fyysinen vire on ollut aika heikko mutta toisaalta suunnistus on sujunut ihan OK, lukuunottamatta Helarastien paria turoilua. Sijasaldo on 3-1-2 johon täytyy olla ihan tyytyväinen. Tossu tuntuu painavan pehmeässä ja risukkoisessa maastossa. Pitäis varmaan alkaa dieetille kun ei kerran jaksa tällaista laardimäärää metsässä liikuttaa:-)

Kausi jatkuu Väinäperällä, Tampere geimseissä (la-su) ja sitten tietysti Jukola jos joukkueeseen mahtuu. Sen jälkeen ei oo mitään pläniä.

Maastojuoksua on tullut myös harrastettu Trail Cupin muodossa. 3. osakilpailua on takana ja vielä olisi yksi jäljellä, mutta enpä tiiä tuleeko lähdettyä. Ens viikko on pikkuisen kiireisen puoleinen joten fiksumpi veto vois olla jättää nuo kekkerit tällä kertaa väliin. Mutta katotaan tilannetta ens tiistaina.

Alla kisojen kartat ja meikäläisen kierteleyt ja  kaartelut.




sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kohti kesää

Viime päivityksestä on kulunut näemmä reilunlaisesti aikaa. Ihan tekemättömänä ja joutilaana en ole kuiteskaan ollut.

Liikuntarintamalla kohokohtia ovat olleet Karhu-viesti sekä Salpaus rogaining.

Karhu-viestissä joukkue oli Artelli Keittiöt ja meikäläisen nakkina oli kakkososuus. Hölköttely meni mukavassa myötätuulessa ihan OK joskin maaginen 4min/km raja jäi edelleen rikkomatta. Myös joukkueen tulos oli ihan mukava. Dataa löytyy täältä.

Salpaus rogaining olikin meikäläiselle uusi tuttavuus. Rouvan kanssa olemme muutamana kesänä pitäneet ohjelmassa ainakin yhden rogaining tapahtuman. Kesäillan rogaining Nouskin järjestämänä on ollut yleensä ohjelmassa mutta nyt siis suuunnattiin vähän kauemmaksi. Pelipaikkana oli Vierumäki, ei urheiluopisto vaan Vierumäen koulu. Valintamme oli 6h sarja joka onkin toistaiseksi pisin rogaining retkemme.
Reissu oli oikein mukava, vauhti oli sopivan leppoisaa, reitti oli monipuolinen, kummatkin jaksoimme ihan mallikkaasti ja tulimme yhtäaikaa maaliin. Aikaa käytimme loppujen lopuksi 5:35 ja matkaa gepsiin tuli vähän yli 31 km.

Ohessa vähän dataa ja fotoja matkalta. Myös järjestäjien sivuilta tarkkaavaisimmat bongaavat tutun näköisiä retkeilijöitä. Ilta ja yö meni palautellessa Tiomilaa seuratessa.

Siinäpä se reitti ja olennaisimmat datat.

Matkalla piti tehdä vähän lihaskuntoakin. Punnersin pienen kiven isomman päälle. Onneksi on tullut käytyä talvi salilla niin eipä moinen tuntunut oikein miltään. Taustalla näkyy myös tumma pilveä jonka ansiosta saimme hetkeä myöhemmin virkistävän raekuuron niskaamme.

Tässä ollaan Kupparinkiven juurella. Aikamoinen musa.

Urheiluopiston lähistöllä oli mukavaa harjupolkua järvien välissä.


Sellaista. Kisakalenteriakin oon vilkuillut. Pläni on seuraava:

  • Hämeenlinnan Tarmon kansalliset
  • AM-keskimatka, Valkeakoski
  • Hela-rastit
  • Väinänperä
  • Tampere geimssit
  • Jukola
Lisäksi varmaan Trail-cuppia, iltarasteja ym....


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Keskijalkajuoksija

Taannoin raportoin vierailustani askelklinikalla josta sain siis diagnoosin toiminnallinen vääräsääri. Vääräsäärisyyden vastapainoksi todettiin että askelkontaktini on hyvä, alastulo ei päkiällä mutta ei kantapäälläkään eli suurinpiirtein jalan keskiosalla. OIkein hyvää ja napakkaa termiä en tuolle askellukselle ole keksinyt

Taloudessamme on seuranani kolme sporttista naisihmistä ja heille tulee lehdykkä nimeltään Menaiset Sport. Lehdykkähän sisältä varsin oleellista ja hyödyllistä infoa kauniimman sukupuolen edustajille erilaisista liikuntaan liittyvistä ihmisen mieltä pohdituttavista asioista kuten esim. korvakorujen sopivuudesta muuhun sporttiseen vaatetukseen sekä siitä kuinka selvitään ilman elinikäisiä traumoja siitä että on sortunut vetämään perjantai-iltana pikkuisen sipsiä ja suklaata. Tai pahimmassa tapauksessa pienet lärvätsalot ja kunnon grillimössöt.

Tunnustan siis selanneeni ko. lehteä ja suunnattomaksi ilokseni ja riemukseni lehden viimeinen numero ratkaisee alussa kuvaamani termiongelman - lehden mukaan olen keskijalkajuoksija!

Kieltämättä aika kurko fiilishän tuosta tulee, kun kuulee tuollainen astuja olevansa:-) Vielä kun on todistettu että meikäläisessä on pyhää henkeä niin kyllähän tässä itsetunto on kohdallaan.

Mitähän se vaimo ajattelee kun kerron ensi viikolla seuraavan etelän leirin tapahtumia - normaali työpäivää, palavereja ja sellaista, sitten hotellille ja siitähän sitten melkein heti reipasta keskijalkajuoksua ja sitten olikin niin uuvuksissa ettei oikein mitään muuta jaksanut. Saas nähdä tuleeko kotona kehityskeskusteluja aiheesta...

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Korkean paikan leiri takana ja etelän leirit edessä

Erinäisten sattumusten jälkeen päädyimme rouvan kanssa Ylläkselle Äkäslompoloon 26.2-2.3 väliseksi ajaksi. Siis ke-su minihiihtoloma. Vähän samantyylinen juttu kuin vuonna 2012. Oltiin tälläkin kertaa hotlassa puolihoidolla ja ohjelma oli karun simppeli - aamulla erittäin tuhti aamupala, hiihtoa muutama tunti, erittäin tuhti päivällinen, pikkuisen jorailua ja nukkumaan. Kelit oli oikein mainiot. Pikku pakkanen, Startin universaaliliisteri toimi kuin tauti ja ladut oli priimakunnossa. Reissuun mahtui kolme kunnon hiihtolenkkiä. Torstaina tein perinteisen tunturin kierron, perjantaina Laitamäen Mikan kanssa hiukan lyhyemmän suksittelun ja lauantaina oikein hienon reissun pohjoiseen päin. Lauantain reissulla tuli pökittyä ittelleni ihan uudet paanatkin kun pöräytin Peurakaltiolle ja sieltä Myllyn lenkin. Hieno reitti. Tässä vielä kuvat retkistä:

Torstai

Perjantai

Lauantai

Kilsoja tuli kaikenkaikkiaan n. 145 joten kolmelle päivälle se on meikäläiselle ihan hyvin. Ylläksellä sattui lomailemaan samaan aikaan paljonkin tuttuja joten rouva pääsi hoitamaan myös sosiaalisia suhteita ladulle ystäviensä kanssa. Ei tarvinnut meikäläisen tuppisuun kanssa tetsata...

Hyvä reissu jonka päätteeksi sukset pistettiin kesäteloille, ens talvena uudestaan....

Uuden työmaan myötä tulen harrastamaan minimuotoisia etelän leirejä pääkaupunkiseudulla käytännössä viikoittain joten täytyypä alkaa googlettamaan hyviä lenksumaastoja sekä kevään pääkaupunkiseudun iltarastikalentereita...

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiihtelyä odotellessa

Ei tule etelään kunnon hiihtokelejä ei. Siksipä varasimme rouvan kanssa pikaisen harkinnan jälkeen reissun Ylläkselle ens viikoksi. Ke aamuna on startti ja su illalla tullaan takaisin. Ohjelmassa hiihtoa, hiihtoa ja hiihtoa. Rouvalla voi olla suunnitelmia tehdä jotain muutakin. Kaikenlaisia tauteja ja pöpöjä tuntuu olevan liikenteessä oikein kunnolla joten nyt pitää yrittää pysyä terveenä jotta reissusta ei tule viime talven Vuokatin reissun kaltaista sohvalla makailua.

Tänään ryynäsin Teivo Cupin. Keli oli vähän haastava ja mies väsynyt joten eipä siitäkään reissusta oikein mitään muisteltavaa jäänyt.

Työrintamalla on vähän muutosta ilmassa. Ihan positiivistä juttua tulossa. Akateeminen ura päättyy ainakin toistaiseksi ja siirryn takaisin raakaan pörssiyritysmaailmaan. Tästä sitten juttua joskus myöhemmin.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Päivitystä

Ei ole hiihtäjän talvi tämä, ei ole. Tähän mennessä hiihtokilsoja on kasassa vajaa sata ja Forecan mukaan kilsoja ei ihan hirveästi lähipäivinä tule kerättyä. Harmi homma, kun kerrankin olisi ajankäytön puolesta aika hyvät saumat suksitella.

Muuten liikuntarintamalla kohokohdat sitten viime päivtyksen ovat:
- Teivo-cuppi ja RaN:n testijuoksu. Eka aika rapeassa pakkasessa ja aika jälleen sellainen ettei kiikkustuolissa tarvitse muistella. Mogulin blogista löytynee kuvallista materiaalia. RaN:n testijuoksuun sattui kunnnon lumipöperö mikä teki reitin aika raskaaksi ja liukkaaksi. Siksipä hölkkäily oli lähinnä vähän reippaampi VK lenkki.
- Kroppa on aika hyvässä kunnossa ja juoksu tuntuu aika hyvältä. Ihan joka paikkaan ei satu. Uskoisin että tuo syksyllä alkanut kuntosalilla käynti on alkanut tuottamaan hedelmää eli selkä on paljon paremmassa kunnossa kuin ennen ja tuntuu että jalatkin pelaa paremmin. Vielä kun pääsis hiihtämällä tekemään pitkää siivua niin hyvä olisi…

Jämi Ski ja Pirkka taitavat jäädä tänä talvena väliin. Pirkan puolikkaalle jätän vielä takaportin auki, mutta aika priimat hiihtokelit vaatisi parille viimeiselle viikolle että mukaan lähtisin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Toiminnallinen vääräsääri

Toiminnallinen vääräsääri - sellainen kuulemma olen. Aika mehevä nimitys, eikös olekin. Kyseisen nimityksen sain viikolla tamperelaisella askelklinikalla jossa kävin tutkituttamassa koipiani. Klinikkavierailun taustalla on viimeaikaiset pohjeongelmat jotka ovat haitanneet harrastustoimintaa jonkin verran. Oikeastaan täytyy lähteä liikenteeseen vuoden 2008 syksystä jolloin vasen akillekseni mosahti poikki. Akilles operoitiin ja maltoin sen ihan rauhassa parannella ja se onkin ollut ihan hyvässä kunnossa, on kestänyt mettässä ryynäämiset sun muut harrastukset. Kuiteskin koivissa ja alaselässä on ollut enempi vähempi jatkuvasti vaivaa joten aattelin että olisko tuosta akillesepisodista jäänyt koipiin jotain sellaista epätasapainoa mikä vaivoja aiheuttaa. Ei muuta kuin askelklinikalle selvittelemään miten mies askeltaa.

Klinikkavierailun aikana katsottiin nilkkanivelten liikkeet ilman kuormaa, jalkapohjan painojakaumat sekä mielenkiintoisimpana liikeanalyysi juostessa. Lyhyesti tulokset olivat (oman ymmärrykseni mukaan):
  • Nilkkanivelet toimivat OK. Nilkka tosin jäykkä.
  • I ja II varpaiden tyvinivelet (MTP nivelet) olivat kuulemma mielenkiintoiset. Niiden pitäisi olla suurinpiirtein samalla tasolla mutta meikäläisellä niissä on selvää klappia. Synnynnäinen ominaisuus mutta vaikuttaa kuinka etenkin ponnistusvaiheessa jalka käyttäytyy.
  • Juostessa askelkontakti hyvä. Ei kannalla mutta ei päkiälläkään vaan jotakuinkin niiden välistä.
  • Juoksussa jalat ovat liian lähellä toisiaan. Näkyy kuvissa hyvin.
  • Ponnistusvaiheessa jalkaterän etuosa jää liiaksi ulos, pitäisi kiertyä enemmän sisäänpäin. Tuohon varmaan vaikuttaa tuo I/II - MTP nivelten synnynnäinen omituisuus.
  • Kahden edellisen kohdan+jäykän nilkan+kantaluun kierron seurauksena polvi-II varvas linja ei ole kohdallaan => aiheuttaa kiertoa pohkeeseen => pohjevaivat voivat olla seurausta tästä. Tämä on juurikin tuota otsikon toiminnallista vääräsäärisyyttä. Toiminnallista siksi että paikallaan seisoessa ei mitään merkittävää vääräsäärisyyttä löydetty.
Tuon pohjalta sitten fyssari mietti lääkkeitä millä tuota aletaan korjaamaan, saas nähdä kuinka käy. Alla fotot askelluksesta.




Lunta tuli ja hyvä niin. Vielä vähän lisää jotta pääsis pökkiin….

torstai 2. tammikuuta 2014

2013 vuosiyhteenveto

Huippu-urheilijathan useimmiten tekevät kattavan harjoitusanalyysin vuosittain. Katotaan mitä ollaan tehty, millä tehoalueilla ollaan menty, missä on menty metsään ja missä on onnistuttu. Analyysin perusteella sitten tehdään johtopäätöksiä siitä miten treenailua tulisi kehittää jotta podiumpaikka arvokilpailussa natsahtaisi.

Meiläläisellä ja huippu-urheilijalla ei ole mitään yhteistä tekijää mutta siitä huolimatta tässä pieni yhteenveto vuodesta 2013. Liikunnan suhteen meikäläisen tavoitehan on ollut niinkin simppeli kuin että liikuntaa pitäisi tulla tunti vuorokaudessa eli lyhyen matikan turvin siitä tulee 365h/vuosi. Se miten tuo tunti per päivä tehdään onkin sitten ollut ihan toisarvoista joskin tietysti hedonistisenä persoonana tavoite on ollut nauttia liikunnasta eikä rypistää naama kurtussa. Pitemmittä jorinoitta alla muutama kuva ala Garmin Connect.



Kokonaistuntimäärä jäi siis alle kolmensadan. Tavoite ei siis täyttynyt. Mitään suurempaa syytä tuolle liikkumattomuudelle ei ole. Helmikuussa olin lentsussa ja siinä tuli muutamia huilipäiviä. Kesäkuussa iski plantaarifaskiitti joka karsi juoksemisen minimiin mutta toisaalta fillarilla tuli sotkettua ihan hyvin. Joulukuussa on vaivannut pohje mutta kevyttä köpöttelyä ja muuta liikuntaa on tullut harrastettua aika hyvin. Eli syy liikkumattomuuteen on tainnut olla puhdas laiskuus ja maksimoitu pullamössöisyys.

Juoksua on näemmä tullut tehtyä eniten, etenkin maastossa/poluilla ryynäämistä. Tuo siis sisältää kaiken kartan ja kompassin kanssa tehdyn liikkumisen sekä polkulenkit. Pyöräilyä on jonkin verran, hiihtoa olisi voinut tulla vähän enemmänkin. Uinti ja säännöllisempi kuntosalihötkyily on aloitettu vasta syksyllä joten jos nyt ens vuonna jaksan samanlaiset analyysit kaivaa niin oletettavaa on että nuo tuntimäärät kasvavat.

Kisoja tuli yhteensä 31. 1 HiSu kisa, 2 hiihtokisaa, 2 rogaining kisaa, 6 hölkkäkisaa ja 20 suunnistuskisaa.

Se mikä tuolla Connectissä ei näy on erinäinen määrä koirankusetuslenkkejä joiden pituus on ollut välillä 15 min - 2,5 h. Välillä niissä on tullut jopa hiki joten sen puolesta niistä ainakin osan voisi tuonne mukaankin ottaa, mutta enpä jaksa tällä iällä enään säätää.

Siinäpä se, tänä vuonna yritetään saada tuo tunti / päivä kasaan. Lunta olisi kyllä kiva saada, hiihtämisellä voisi tuo pohkeen kiukuttelukin tasaantua...