keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Hengissä ollaan

Vaikka päivitystahti onkin nuukahtanut huolestuttavasti. Aika on kulunut sekalaisen säädön parissa, pakkasessa kärvistelyssä ym ym. Uuden työmaan myötä on vapaa-aika vähentynyt ja siksipä kai päivitystahtikin on osaltaan hiipunut. Viimeaikojen ehdoton kohokohta oli Ylläksen hiihtolomanen (eli 3 pv miniloma). Kelit olivat viimeisen päälle priimaa (sunnuntaina -5 ja arska paisteli pilvettömältä taivaalta) ja ulkona tulikin oltua oikein kunnolla. Hiihdeltyä tuli varmaan jotain 115km ja siihen määrään olen ihan tyytyväinen. Perjantaina tein pienen suksittelun autolla ajelun päälle, lauantaina reitti oli Äkäslompolo-Velhon kota-Hannukainen-Luosujärvi-Aurinkotupa-Ylläsjärvi-Latvamaja-Hangaskuru-Äkäslompolo, sunnuntaina Äkäslompolo-Hangaskuru-Kotamaja-Kukaslompolo-Äkäslompolo-Kotamaja-Karhunkota-Latvamaja-Kesänki-Äkäslompolo. Maanantaina sitten taas pieni lenkki ennen ajomatkaa. Sunnuntain sikssak reittiä selittää se että yöllä oli satanut lunta ja valitsin reittejä vähän sillä silmällä ettei umpihankeen olisi tarvinnut pistellä. Enemmän olisi toki voinut suksia mutta nyt nuo määrät pysyivät sillä tasolla että mitään tummumista ei päässyt tapahtumaan ja hommasta nautti oikein kunnolla. Hotlassa meillä oli vielä puolihoito joten energiaa ei kulunut sapuskojen miettimiseen. Kaikenkaikkiaan mahtava reissu. Nyt sitten palautellaan pikkuisen Jämi skihin - toivotaan että keli on hyvä jotta pääsee taas nauttimaan hommasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti