sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Pirkka
Tänään oli ohjelmassa puolikas Pirkkaa pertsalla. Vatsavaivat hellittivät sopivasti ja lauantaina pistettiin kroppa muutenkin ojennukseen joten suhteellisen hyvälle mielellä pääsi liikkeelle. Jämin jälkeen ei mitään ihmeellistä treenaamista ole tehty joten sen puolesta oli vähän arvoitus miten happi alkaa kulkemaan. Keli oli mitä mainioin. Aurinko möllötti ja silti pysyttiin koko matkan ajan pakkasen puolella. Varsinkin alkumatkassa lentokentältä Kyröskoskelle tultiin ihan rivakkaa tahtia johtuen aikas jäisestä ladusta. Kyröskosken jälkeen olikin sitten enemmän normaalia hiihtelyä eikä ihan pelkkää tasatuupparia jäisellä paanalla. Suksi pelas oikein hyvin. Pito pysyi hyvänä koko matkan ja luistokaan ei ihan surkein ollut joskaan ei ihan paraskaan. Matkanteko sujui myös oikein miellyttävästi, minkäänlaista tummumista ei missään vaiheessa tullut ja ainoa jossittelun aihe oli taas sama vaiva kuin Jämillä eli naruista ja hartioista alkoi vähän puhti lopussa loppumaan. Pistelin sitten jalkatyöllä enemmän eli vuorohiihtoa ja yksipotkuista tasuria. Jämin jälkeen totesin että jos samaan aikaan Pirkassa mennään niin olen tyytyväinen. Meni reilusti paremmin johtuen hyvästä kelistä loppuajan ollessa 2:37. Oikein mukavat fiilikset jäi. Nyt sitä jo oikein odottaakin Saariselän keikkaa ja Vaskoolihiihtoa. Toivotaan että keli olisi vielä yhtä priimaa kuin tänään...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti