torstai 26. joulukuuta 2013

Vuodet eivät ole veljiä keskenään

Hyvää Joulun jälkeistä elämään vain itse kullekin. Säästä ja lumen puutteesta on taidettu Joulun seutuvilla puhua enemmän kuin tarpeeksi. Tottahan se on että +5 ja vesisade ei välttämättä ihan jouluisin sää ole mutta eikös sitä väitetä että sillä mennään mitä annetaan. Viime vuonna tähän aikaan suksiteltiin jo kovasti ja Koukun lenkkikin tuli tehtyä jo 29. joulukuuta. Tänä vuonna ei vissiin ihan samaan pysty.

Mutta kyllähän sitä ilman luntakin saa ihan priimaulkoilua aikaiseksi. Eilen kävimme rouvan kanssa katsomassa paikallinen Natura-alue ja tänään köpöttelimme Hopeatieltä Kivikeskulle metsiä myöten. Etenkin tuo jälkimmäinen reissu oli oikein hieno. En ole ennen tuosta suunnasta Kivikeskulla käynytkään ja kivahan se oli tajuta että matka on itseasiassa varsin lyhyt joten tuonne suunnallehan täytyy lenkkiä tehdä jatkossa enemmänkin. Kivikeskuhan tietysti oli hieno ja kun sääkin suosi niin olihan kivaa. Tais rouva ja koirakin tykätä. Vähän fotoja alempana.

Koipi ei oo ihan terve vieläkään. Pohkeessa jotain vikaa joten täytyy tyytyä näihin metsässä köpöttelyihin. Toivotaan että sitä lunta tulisi jotta pääsis pökkimään. Sitä hommaa koipi kestänee.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti