Keväistä touhua

Sukset on pistetty kesäkuntoon ja ulkoilun suhteen on siirrytty kokonaan hölkkäpuuhiin. Positiivisin juttu on että parin osteopaatin/hierojan vierailun jälkeen alkaa tuntumaan että koivet+alaselkä alkavat olla suhtkoht normaalissa kunnossa eli enää ei joka juoksuaskeleella satu jonnekin pän kroppaa. Aika erikoinen fiilis ja pitkästa aikaa tuntuu siltä että pystyy jopa jotenkin rennosti hölkkäilemään.

Tänään tarvoin taas Teivocuppia ja niinhän siinä kävi että 20 min rajapyykki jäi selkeällä marginaalilla rikkomatta. Mutta kivaa oli tosiaan siinä mielessä että koipiin tai alaselkään ei sattunut vaan ahdistus oli puhtaasti hapensaannin puolella. Muistelin just Huhdan Tapsalle että joskus juostiin Tapsalla testilenkkiä - 15 km Tapsalta Valkeakosken suuntaan ja käkkärikäännöksen jälkeen takaisin eli 30 km ja aikaa meni hiukan vajaa 2 tuntia eli parempaa vauhtia kuin nykyään pääsen 5 km. Ja en muista että silloin olisi edes kummemmin ahdistanut, semmoista letkeetä matkantekoa. Oi niitä aikoja. Mutta elän toivossa että tuo mulle maaginen 4min/km raja vielä jossain hölkkätapahtumassa rikotaan.
Verryttelynä oli ohjelmassa Muukkosmaista luomupunttista eli puuhommia. Aika raskasta verryttelyä kun mettässä on lunta paikoitellen vielä varmasti yli puoli metriä ja motorisoidun sahan kanssa yrittää saada puita kumoon, karsittua, pätkittyä ja pinolle. On kyllä sellaista cross treenausta että missään salilla ei vastaavaa settiä saa aikaiseksi...

Suunnistuskauden alkua en ole miettinyt vielä pätkän vertaa. Varmaan joskus Toukokuussa on eka startti. Pyynnikkijuoksua vois harkita.

Himos

Eilen oli ohjelmassa keikka Himokselle. Seurueessa oli vanhempi tytär ja hänellä pari kaveria. Likat meni lautailemaan ja minä läksin suksittelemaan pertsaa. Hiukan olin katsellut Jämsän latukarttoja ja jonkinnäköistä ajatusta oli että minkälaista lenksua voisi heittää. Jämsän ladut olivat täysi arvoitus ja odotusarvot reittien suhteen eivät olleet mitkään kovin ihmeelliset. Mutta paanathan olivat viimeisen päälle upeat! Hienoja metsäreittejä ja hyvin hoidettua paanaa. Etenkin Himos-Pykälä-Jämsä oli tosi hienoa hiihtomaastoa, sopivan vaihtelevaa mutta mäet kuitenkin hyvin hiihdettäviä eikä liian pitkiä. Vielä kun kelikin oli mitä parhain niin avot! Lenkin loppuun tetsasin vielä Himoskukkulan päälle joten kaikkinensa lenkki oli reippaat 40 km. Aikaa meni kun kattelin maisemia ja pysähtelin parinkin kertaa sumpille ja pullalle.  Mutta hieno reissu ja toistekin voisi Himosreissun pyhittää murtsikalle.

Alla vielä kartta reitistä.

Tänään kävin koiruuden kanssa Kaupissa hölkkäilemässä koirankusetus/villaripolkuja. Eipä tuohon Kauppiinkaan kyllästy vaikka siellä olen 70-luvulta alkaen retkeillyt. Näytti koiruuskin nauttivan.

Teivocup ja kootut selitykset

Tänään tetsasin pienen paussin jälkeen Teivocuppia ja eteneminen oli tutun nihkeää. Onneksi jo ennen starttipaukkua olin mielessäni koonnut erilaisia selityksiä sille miksi tänään(kään) ei kulje. Tässäpä näitä:

• Influenssa/keuhkoputkentulehdus vei voimat. Ei oikein hyvä selitys sillä tauti on kaadettu ajat sitten. Sen verran tuossa voisi olla ainesta oikeaksikin selitykseksi että taudin jälkeen en oo kovempia treenejä juurikaan tehnyt joten keuhkoista tuntuu vieläkin irtoavan aikamoisia klimppejä. Varsinkin ekalla puolikkaalla tavaraa tuntui tulevan. Hidastava vaikutus kuitenkin korkeintaan 1 sekunti.
• Liian kirkas keli ja ei arskalaseja. Ei hyvä selitys kun kuitenkin onnistuin pysymään kisareitillä alusta loppuun eli ei häikäissyt niin että olisin eksynyt.
• Ekalla puolikkaalla vastatuuli. No joo, ehkä 1-2 m/s joten ei tuokaan ihmeemmin hidastanut. Ainoa 'oikea' vaiva tuosta vastatuulesta oli se että näpit meinas jäätyä mutta kyllähän ne sitten paluumatkalla sulivat.
• Päivän jokeriselitys onkin sitten ihan ehdoton. Olin eilen koiruuden kanssa polttopuuta hakemassa mökiltä ja tilanne oli sellainen että loppupätkä mökille oli auraamatta eikä autolla+peräkäryllä ollut oikein mitään asiaa mökin pihaan asti. No, meillähän on mökillä kaikki tarvittavat pelit ja vehkeet ja apu tähän ropleemaan löytyi Massikasta ja perälevystä. Eli meillä on joku 60-luvun kunnon punainen Massikka ja siinä perälevy. Eikun käynnistelemään traktoria joka pienen suostuttelun jälkeen lähtikin iloisesti käyntiin ja tietä auraamaan. Ne jotka ovat joskus tuollaista masiinaa ajelleet tietävät että a) noissa on kytkinpoljin aika paljon jäykempi kuin esim. nykyajan henkilöautoissa ja b) kabiinin ergonomia ei ole ihan nykystandardien mukainen. No tiivistettynä homma meni siis niin että kun siinä sitten suhailin tietä ja pihaa lumesta puhtaaksi jouduin tuota kytkintä aikas monta kertaa survomaan ja välillä vähän eksoottisissa asennoissakin (eli kroppa kiemuralla). Sain tien aurattua ja puukuorman tehtyä. Tänään aamulla sitten tuo kytkinjalan reisi oli sitä mieltä että kytkimen survominen oli aivan liian rankkaa puuhaa sille ja sepä oli päättänyt vetään itsensä pieneen jumiin. Ei auttanut venyttelyt, koirankusetuslenkit + venyttelyt eikä oikein mikään muukaan. Eli tarkoitti sitä että jo lähtöviivalla oltiin reisi tönkkönä. No eihän tuo oikeasti hidastanut matkantekoa mutta selityksenähän tuo on hieno, eikös vaan? Alla vielä foto tuosta juoksijan herkkyyden tuhoajasta. Komee peli, eikös vaan?

Taidan päivitellä myös blogin nimen osuvammaksi...

Huomenna hiihtämään....

Puoli-Pirkka - nihkeyttä joka rintamalla

Tänään oli ohjelmassa puolikas Pirkkaa. La iltana ja yöllä tuli aika rapsakasti lunta ja paanat olivatkin aika möhjöiset ja nihkeät. Lisäksi suurella osasta matkaa käytössä oli vain yksi latu.
Summaroituna keli oli nihkeä, suksi oli nihkeä ja mies oli nihkeä. Sukseen en saanut luistoa aikaiseksi josta seurasi se että loppumatkasta alkoi matkanteosta huumori loppumaan. Ei vaan jaksa tehdä työtä niinkuin pitäisi. Mutta taisi olla muillakin vähän samanlaisia viiliksiä. Onneksi hiihdon aikana sää oli mitä mainioin, ehkä ainoa lievä miinus tuli pienestä vastatuulesta joissakin kohdin.
Nyt on vähän sellainen olotila että sukset vois vaikka pistää kesäteloille ja siirtyä hölkän pariin. Mutta katotaas nyt muutama päivä eteenpäin niin mietteet voi muuttua.
Jouduin muuten suksimaan combimonot jalassa kun pertsan monoista (kummastakin) alkoi pohjat irrota enkä niillä enään uskaltanut lähteä matkaan. Monot on viime talven mallia joten täytynee käydä kaupassa neuvottelemassa mitä niiden kanssa tehdään.

Tässä vielä dataa päivän tetsauksesta. Aika siis reippaasti hitaampi kuin viime vuonna.

Jämi ski

Jämille valmistautuminen tänä vuonna jäi jotakuinkin tekemättä kun tauti jylläsi yllättävän sitkeästi vielä viikollakin. Vielä perjantaina mietin että lähdenkö ollenkaan hiihtämään. Päätös oli että lähden mutta mennään kropan ehdoilla eli jos kone ei toimi niin sitten retkeillään hissukseen. Mitään tankkausta en ollut tehnyt ja suksetkin tuli sutaistua pe iltana aika hätäisesti.

Lyhyesti tiivistettynä reissu oli aika onneton. Positiivistä oli että kroppa toimi hiukan paremmin kuin kuvittelin ja jaksoin hiihdellä loppuun asti. Negatiivistä oli se että alku tuli otettua liiankin rivakasti, sukset oli suoraan sanottuna hanurista ja lopussa viimeiset 8 kilometriä olivat aika surullista touhua. Alkuun siis yritin pökkiä jonkinlaista vauhtia ja sykkeet tuppas nousemaan vähän turhan korkealle. Puolikas meni n. 1:17 joten vauhti oli kohtalaista. Tosin eka puolikas on lähinnä tasamaata ja jälkimmäinen puolisko on pikkuisen monipuolisempaa. Suksien kanssa meinas huumori loppua kun alamäissä väkeä meni heittämällä ohi molemmin puolin. Ja sitten lopussa alkoi sitten paukut loppumaan.

Loppuaika oli hiukan parempi kuin viime vuonna, mutta ei tuosta suurta juhlaa saa aikaiseksi.

Toivotaan että nyt parin viikon aikan saadaan lopullinen selkävoitto taudista ja Pirkkaa pääsee sitten ihan terveenä hiihtämään. Noille sivakoille tarvis kait jotain tehdä kanssa ettei jää ihan jalkoihin.

Jaa niin, verryttelynä tuli käytyä katsomassa kun Mr. Mustajärvi tulkitsi Cashiä. Ihan OK setti.

Tautista juttua

SM-Hisustelujen jälkeen pläni näytti loistavan hyvältä. Rutkasti pertsan hiihtoa, pitkä vkonloppu Vuokatissa kilsoja keräillen ja sitten pienellä keventelyllä Jämi Skihin. Se oli suunnitelma, mutta toteuma olikin/onkin sitten ihan eri juttu.

Maanantaina Hisustelujen jälkeen alkoi pientä kuivaa yskää pukkaamaan ja kurkussa oli hitusen kutinaa. Tiistaina aattelin että kevyen hiihtolenkin voi heittää vaikka olo oli hiukan sellainen puolivillainen - ei selkeästi sairas mutta ei ihan tervekään. Keskiviikkona jutun juoni alkoi sitten aueta eli kuumetta alkoi nostamaan ja kurkusta ja nokasta alkoi tulla tavaraa pihalle. Illalla kuumeet jo yli 38. Torstaina kuume koko ajan 38-39 välissä. Perjantaina, ennen Vuokattiin lähtöä, kävin vielä varmuuden vuoksi lääkärissä jossa katsottiin tulehdusarvot. Arvot olivat kurissa joten kyseessä keuhkoputkentulehdus eikä keuhkokuume. Eli perjantaina töötättiin autolla Vuokattiin mutta kuume edelleen n. 38. Lauantaina eka kuumeeton päivä, mutta kun koiraa käytin pienellä aamulenksulla niin oli ihan selvä että hiihtämään ei kannata lähteä kun jo rauhallisessa kävelyssäkin alkoi keuhkot vinkumaan, räkää/limaa lensi joka rööristä ja olo oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Makailin sitten mökissä ja rouva kävi nauttimassa laduista. Sunnuntaiaamuna tilanne oli jotakuinkin sama. Ei mitään jakoa lähteä lenkille. Eli Vuokatin leirin saldo oli mahtavat 0 km / 0 sek urheilua - mahtava reissu eiks jee.

Nyt maanantaina olo ehkä hitusen parempi mutta kaukana ollaan vielä terveen kirjoista. Onpahan sitkeä tauti, pisteenä iin päälle sain tartutettua taudin myös parempaan puoliskoon joten ihan tuubiin menee hommat tällä hetkellä. Toivotaan että tauti talttuu nyt hyvissä ajoin ennen viikonloppua ja pääsis Jämille edes jonkinlaisen hiihtelyn tekemään...

His(s)uttelua

Kartta kertonee tärkeimmät faktat eli tänään ohjelmassa oli SM-HiSu viesti Jämillä. Joukkueena Rasti-Nokia.

Edellisestä hisustelusta on vierähtänyt aikaa jonninverran. Varmaa mielikuvaa edellisestä kisasta ei ole mutta taitaa mennä 80-luvulle kun viimeksi olen ko. lajia harrastellut. Mutta eikös se niin ole että hisustelu on vähän kuin villarilla sotkeminen eli kun joskus on oppinut niin eihän se pahemmin unohdu.   Perusjututhan on ihan samoja kuin silloin 80-luvulla.

Parit lessons learntit päivän taipaleelta (kantsii katsoa myös Haapiksen teksti kisasta):

- HiSu:ssa (kuten myös sileän hiihdossa) välineet merkkaavat paljon. Sukset tietysti mutta tänään tajusin että jopa sauvojen virittelyllä on väliä. Kun yritti tasuria tökkiä ja sauvasta upposi n. 1/3 niin eihän sitä mitenkään lennetty eteenpäin. Pro-hisustelijat olivat näemmä viritelleet vähän isomman sorttisia sompia ja niillä homma näytti onnistuvan paremmin. Kapealla luistelu-uralla suksellakin olisi voinut olla mittaa vähän vähemmän, olisi ollut helpompaa. Tai sitten pitäis vaan osata hiihtää.

- Luisteluhiihto ei oikein irtoa kun hiihtoharjoittelusta 90% on pertsaa ja 10% luistelua. Kuten Haapiskin toteaa niin pökkiä ei oikein jaksa. Pertsalla on tottunut siihen että pökkimistä voi avittaa potkulla mutta kapealla hisu-uralla ei juuri luistelupotkua tehdä ja vauhti on haettava hartiapankista. Ja sitten kun se sauva vielä uppoaa sen kolmanneksen niin vauhdin hurmasta ei ole tietoa.

Mutta kivaa se oli. Mitään suurempaa kuprua en reitistäni ole vielä löytänyt joten sen puolesta voi olla hyvinkin tyytyväinen. Ei musta HiSu fania tullut mutta vois tuota vielä ehkä joskus kokeilla. Ei kyllä enään tänä vuonna. Nyt pistetään luistelusivakat vähäksi aikaa hyllyyn ja keskitytään pertsaan. Seuraava koitos kahden viikon päästä jälleen Jämillä.