sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Karhu-viesti

Karhu-viesti tuli hölkkäiltyä lävitse viime viikolla. Odotukset juoksun suhteen eivät olleet mitenkään kovin hyvät kun tuntui että kroppa on kohtuullisen hyvin jumissa Saariselän reissun ja muutaman juoksulenkin jälkeen. Verryttelyssä tuntui vielä ettei juoksemisesta voi tulla mitään mutta kun matkaan pääsi niin yllätävän hyvin kroppa antoi myöten ja meno oli helpompaa kuin mitä odotin. Toki parhaalla tahdollakaan juoksua ei voinut sanoa rennoksi eli homma oli enemmän runnomista mutta ei niin pahasti kuin aavistelin ennen starttia. Kyseessä oli siis toinen osuus, 7.9km ja aika oli 33:01 eli km-vauhti 4:12 johon olen tässä vaiheessa ihan tyytyväinen. Happi kulki kyllä eli sen puolesta eväitä on parempaankin kunhan kroppa saadaan vielä sietämään juoksua.

Sen verran maantiellä juoksusta innostuin että ilmoittauduin Pyynikki-juoksuun. Nyt täytys vielä tehdä töitä että saisin kropasta jumit pois niin tuo voi olla ihan mielenkiintoinen juoksu.

Suunnistuskalenteri alkaa näyttämään siltä että ohjelmassa on Pirkkalan AM-sprintti, Hela-rastit, SM-EP, Pyrinnön kisat ja Jukola. Siitä eteenpäin ei ole mietitty. Iltarastikausi startannee vabbuna Kaupista.

Jäsenkorjailuissa on viimeinen peruskurssin osio meneillään eli perusteet alkavat olla kasassa. Syksyllä jatketaan sitten jatkokurssin merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti