lauantai 19. toukokuuta 2012

Urheiluelämää

Nimittäin penkkiurheilijalla on kovasti seurattavaa näinä aikoina. Jääkiekkoa kattelen n. kerran vuodessa eli liiga, NHL ym geimit ei kiinnosta mutta Suomen MM-pelejä tulee kyllä seurattua. Jääkiekkohan on hienoa liikuntaa, mukula talvisin tultiin koulusta kotiin ja äkkiä sutaistiin läksyt ja jotain muonaa naamariin ja sitten ulkojäille höntsäämään. Normaalisetti tais olla 3-4h päivässä ja siitä ei pidetty harjoituspäiväkirjaa eikä ollut (onneksi) ketään valmentajaa yrittämässä tehdä hommasta liian vakavaa. Hienoa oli ja väittäisin että aika monipuolista liikuntaa. No se menneistä.

Hokin lisäksi seurannassa on tottakai suunnistuksen EM-kisat ruottinmaalta. Aika veikeän näköisiä maastoja, olisi hieno päästä ittekin joskus tuonne seudulle kartan ja kompassin kanssa. Naiset on pitäneet Suomen mainetta yllä mutta miehillä on pientä alivirettä. Hattua täytyy nostaa Mr Novikoville joka ei ihan juniori enään ole mutta tosipaikan tullen näyttää vauhtia piisaavan. Lundanesin meno on ollut myös häkellyttävän tehokasta ja suoraviivaista, näkee että homma on lapasessa jotakuinkin koko ajan ja mitään kiemurtelua ei vaan miehelle tule vaan kaveri etenee kuin juna.

Polven suhteen ollaan siinä mielessä viisaampia että mitään polvessa ei taida lopultakaan olla rikki vaan kipuilut ja epämiellyttävät tuntemukset johtunevat vaan siitä että tärsky oli niin voimakas että jotain pientä pehmyskudosvauriota on tullut ja ottaa aikansa ennenkuin ne paranevat. Lääkäri sanoi kuitenkin että mitenkään polvea ei tarvitse varoa vaan liikkua saa sen minkä uskaltaa (ja pystyy). Kävin maanantaina iltarastit harjussa ja kyllähän polvi kesti, ainoa juttu mitä en oikein uskaltanut tehdä oli jyrkkään rinteeseen viistosti alasjuoksu. Sen verran annoin periksi että perinteinen 7km vaihtui 5km ja tais olla ihan oikea valinta. Torstaina oli vuorossa Helarastit Kaukajärvellä ja polven suhteen homma toimi. Muuten ei sitten toiminutkaan. Vähän oli väsynyt olo ja suunnistuksen kanssa tuli pari pikkuisen isompaa tötöilyä. Tuloksena 4. sija ja puhtaallakaan juoksulla ei kärkeen olisi ollut asiaa. Kakkossijaan olisi voinut olla jotain saumaa mutta jossitellahan voi vaikka kuinka. Tulokset löytyy täältä.

Seuraavana onkin sitten vuorossa SM EP. Matkaa on tänä vuonna tarjolla senverran rutkasti että jo tässä vaiheessa olo on aika nöyrä. Viime vuonna Joensuussa vähän reilu 16km teki jo tiukkaa ja nyt pistetään melkein 4km lisää. Toki maasto on tasaisempaa mutta enpä sitten tiiä onko suokanervikko mitenkään erityisen helppoa verrattuna Joensuun maastoihin. Mutta eiköhän tuostakin koitoksesta selvitä hengissä ja varmasti tarjolla on hyvää suunnistusrataa joten naatiskella voi ainakin sen puolesta.

Ja niin, pikkusitikka saatiin pajalta ja samalla varattiin uusi aika:-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti