maanantai 17. syyskuuta 2012

Äsäm keskimatka

Kangasalla järjestettiin lauantaina sm keskimatkan kisat ja pelipaikka oli senverta lähellä että osallistua täytyi kun luvassa oli hienoa maastoa ja vaativaa suunnistautumisrataa. Valmistautuminen kisaan oli vähän puolivillaista eli koivet eivät hämeen hölkän ja Jämin jäljiltä olleet ihan priimaiskussa ja homman kruunasi perjantain laiturinnostotalkoista hankittu karheus kurkkuun ja niiskuttava nenävärkki. Peliä lähdettiin kuitenkin pelaamaan ja geimeissä oli mukana varsin mukava määrä osanottajia. 40-sarja oli jaettu kahteen karsintaryhmään jossa kummassakin tais olla liki 60 veteraania. A-vinaaliin pääsi 50 tarkoittaen että jo karsinnassa oli syytä välttää ylimääräistä kikkailua. Karsinta oli fyysiseltä kantilta aika tuhruista hommaa, tuntui ettei oikein pääse mihinkään. Suunnistus sujui jotakuinkin OK toiseksi viimeiselle rastille jolla röhelsin reilun 2 min pummin. Jokatapauksessa a-finaaliin päästiin ja siten ikäänkuin kisailun minimitavoite oli saavutettu. Finaalissa sitten oli jälleen hieno setti suunnistusta. Tossun nousu ei edelleenkään päätä huimannut ja alkumatkasta töhelletty 11/2 minuutin pummi ei mitenkään parantanut asetelmia. Onneksi homma pysyi suunnistuksen osalta kohtuullisesti näpeissä loppuun asti joten mitään megatappiota ei tullut. Mutta eipä oikein jälkipolville kerrottavaakaan. Mutta, hienot kisat, maastot ja sujuvat järjestelyt joten oikein hyvä reissu kaikesta huolimatta. Dataa täältä.

Kausi alkaa olla suunnistuksen osalta aikalailla paketissa. AM-yö ja erikoispitkät ehkä vielä hölkkäillään lävitse mutta siinäpä se sitten onkin. Hölkkäilykisoja täytynee katsella jos vaikka innostuisi joihinkin kekkereihin osallistumaan. Pitemmät reissut tyyliin Pirkan Hölkkä jäänevät kuitenkin suosiolla väliin...

Tällä viikolla pitää tehdä visiitti Norjan maalle Osloon ja loppuviikosta tasoitetaan tilannetta Turuus. Lenkkikengät eivät noilla reissuilla tule kulumaan. Mutta eikös se kunto huilatessa kuulemma nouse...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti