maanantai 11. helmikuuta 2013

Tautista juttua

SM-Hisustelujen jälkeen pläni näytti loistavan hyvältä. Rutkasti pertsan hiihtoa, pitkä vkonloppu Vuokatissa kilsoja keräillen ja sitten pienellä keventelyllä Jämi Skihin. Se oli suunnitelma, mutta toteuma olikin/onkin sitten ihan eri juttu.

Maanantaina Hisustelujen jälkeen alkoi pientä kuivaa yskää pukkaamaan ja kurkussa oli hitusen kutinaa. Tiistaina aattelin että kevyen hiihtolenkin voi heittää vaikka olo oli hiukan sellainen puolivillainen - ei selkeästi sairas mutta ei ihan tervekään. Keskiviikkona jutun juoni alkoi sitten aueta eli kuumetta alkoi nostamaan ja kurkusta ja nokasta alkoi tulla tavaraa pihalle. Illalla kuumeet jo yli 38. Torstaina kuume koko ajan 38-39 välissä. Perjantaina, ennen Vuokattiin lähtöä, kävin vielä varmuuden vuoksi lääkärissä jossa katsottiin tulehdusarvot. Arvot olivat kurissa joten kyseessä keuhkoputkentulehdus eikä keuhkokuume. Eli perjantaina töötättiin autolla Vuokattiin mutta kuume edelleen n. 38. Lauantaina eka kuumeeton päivä, mutta kun koiraa käytin pienellä aamulenksulla niin oli ihan selvä että hiihtämään ei kannata lähteä kun jo rauhallisessa kävelyssäkin alkoi keuhkot vinkumaan, räkää/limaa lensi joka rööristä ja olo oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Makailin sitten mökissä ja rouva kävi nauttimassa laduista. Sunnuntaiaamuna tilanne oli jotakuinkin sama. Ei mitään jakoa lähteä lenkille. Eli Vuokatin leirin saldo oli mahtavat 0 km / 0 sek urheilua - mahtava reissu eiks jee.

Nyt maanantaina olo ehkä hitusen parempi mutta kaukana ollaan vielä terveen kirjoista. Onpahan sitkeä tauti, pisteenä iin päälle sain tartutettua taudin myös parempaan puoliskoon joten ihan tuubiin menee hommat tällä hetkellä. Toivotaan että tauti talttuu nyt hyvissä ajoin ennen viikonloppua ja pääsis Jämille edes jonkinlaisen hiihtelyn tekemään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti